Tietoa CampusSportista
CampusSport tarjoaa edullisia ja monipuolisia liikuntapalveluita kaikkien turkulaisten korkeakoulujen opiskelijoille ja henkilöstölle. CampusSportin liikuntapalvelut ovat korkeakoulujen omaa toimintaa. Yhteisiä liikuntapalveluita on järjestetty Turussa syksystä 2016 alkaen.
CampusSportin turvallisemman tilan periaatteet
CampusSportilla ei hyväksytä minkäänlaista häirintää. Kaikkien palveluita käyttävien edellytetään sitoutuvan turvallisemman tilan periaatteisiin. Turvallisemman tilan periaatteiden tarkoituksena on ennaltaehkäistä epäasiallista käytöstä, kuten häirintää, kiusaamista ja syrjintää CampusSportin toiminnassa. Lisäksi periaatteilla ohjataan sekä asiakkaita että henkilökuntaa puuttumaan epäasialliseen käytökseen.
CampusSportin visio
CampusSportille luotiin visio vuonna 2019. Vision työstämiseen osallistui useita tahoja CampusSportin ohjausryhmästä työntekijöihin ja aina asiakkaisiin asti. Vision tueksi on tehty toimenpidesuunnitelma. Tutustu visiotekstiin (pdf) ja visiokuvaan, jonka on kiteyttänyt Hehku Visual.
Avustukset
CampusSportilta voi hakea tuettua vakiovuoroa tai rahallista avustusta kilpailuihin osallistumiseen. Muilta osin emme valitettavasti pysty sponsoroimaan yksittäisiä tapahtumia tai ryhmiä.
Tuetut vakiovuorot
Ryhmien on mahdollista anoa ilmaista vakiovuoroa CampusSportin tiloista perustellusta syystä. Lukuvuosittain haussa on viisi maksutonta yhden tunnin vakiovuoroa. Kyseisiä vuoroja voi hakea touko-kesäkuussa, kun virallinen vakiovuorohaku (isot salit ja sulkapallo) on ohi. Jos kaikki vuorot eivät mene virallisessa haussa, voi vuoroja hakea jatkuvalla haulla koko lukuvuoden ajan. Tuetun toiminnan pitää olla CampusSportin arvoihin sopivaa ja sen harjoittamisen pitää olla sallittua CampusSportin tiloissa. Tuettuja vakiovuoroja ovat hakeneet ja saaneet esim. speksit ja Team Rynkeby -pyöräilyseura. Vastineeksi yhteistyöstä CampusSportin tulee saada positiivista näkyvyyttä, josta sovitaan kunkin tahon kanssa erikseen.
Jos haluat anoa tuettua vakiovuoroa, lähetä viesti osoitteeseen maija.rihko@campussport.fi.
Opiskelijaurheilijoiden tukeminen
Turun korkeakouluissa tutkintoon johtavassa koulutuksessa opiskelevien urheilijoiden on mahdollista hakea CampusSportilta tukea kilpailuihin osallistumisen kulujen korvaamiseen. Tukea voi anoa sekä yksilöurheilija että joukkue.
Opiskelijaurheilijoiden avustusten jakoperusteet ja jaettavat summat:
- luokka 1: Universiadit, MM-, EM- ja muut kansainväliset kisat
- 150 € / opiskelija yksilölajeissa
- 400 € / joukkue joukkuelajeissa
- luokka 2: SM-kisat, opiskelijoiden SM-kisat, SELL-opiskelijakilpailut, opiskelijoiden pohjoismaiden mestaruus
- 50 € / opiskelija yksilölajeissa
- 200 € / joukkue joukkuelajeissa
Tukea tulee anoa CampusSportilta ennen kisoihin lähtemistä. Opiskelijaurheilijan tulee hakuvaiheessa arvioida kisoihin osallistumisen kokonaiskustannukset sekä tuoda tietoon muut mahdolliset rahoittajatahot. Mikäli avustuksiin varatusta summasta ei pystytä maksamaan tukea kaikille hakijoille, kansainvälisiin kisoihin osallistuvat urheilijat (luokka 1) ovat avustusten jaossa etusijalla.
Jos haluat anoa tukea kilpailukuluihin, lähetä viesti osoitteeseen petri.kuokkanen@campussport.fi.